Oi elämän kevät

Oi elämän kevät

Vuosi vaihtui. Kevät meni ja lumetkin vihdoin suli. Kesä vaan ei meinaa tulla. Silti tässä on tarkoitus jäädä kesälomalle ja tutkailla, että mitä tuo ihana aika tuo tullessaan. Loma se on aina lomaa, oli sitten kelit mitkä tahansa. Tai maisema missä vain.

Edellisestä kirjoituksesta on lähes puoli vuotta. Tarkoitus oli kirjoittaa, mutta elämä vei mukanaan. Kuvioihin tuli ihana mies, nykyään aviopuoliso. Osoite muuttui maalle ja koti omakotitaloon. Arkeani sulostuttaa joka toinen viikko mieheni kaksi kouluikäistä poikaa. Yhteiset lomat on vietetty Lapissa ja rakkaaksi paikaksi on muodostumassa miehen perheen kesämökki.

Rakkauden päivä, vol 1 – 15.4.2017

Harrastukset kokivat myös muutoksia. Kuntosalitreenaus, tuo minulle niin rakas laji, alkoi kyllästyttämään. En vain saanut siitä enää niitä kiksejä, mitä aiemmin. Nyt edellisestä salitreenistä on useita kuukausia. Odotan, että milloin tulee kipinä. Sillä uskon vahvasti, että se vielä tulee. Uusia tekemisen kohteita löysin hiihdosta ja metsässä kävelystä.

Työni on asia, joka on pysynyt ennallaan. Niin ja rakkaat ystävät. On ihan hyvä juttu, ettei kaikki vaihdu kerralla. Aikamoista muutostahan tämä kevät on ollut. Onneksi hyvässä mielessä.

Rakkauden päivä, vol 2 – 17.6.2017

En tiedä johtuuko muista elämänmuutoksista se, että tunnen olevani risteyksessä työni kanssa. Tekisi mieli luoda nahkansa. Aloittaa jotakin uutta ja jännää. Nykyisessä työssä ei sinällänsä ole mitään vikaa. Päinvastoin nautin yrittäjän vapaudesta, yhteistyöstä Intotalon kanssa sekä ammattilaisena kasvusta.

Jokin tunne sisälläni kutkuttaa. Jokin ääni kuiskailee olemassa olevista hyödyntämättömistä mahdollisuuksista. Piilevästä potentiaalista. Tunnen, että joku juttu odottaa nurkan takana. En aio pilata sitä hätäilyllä, vaan maltan odottaa. Annan nyt itselleni luvan olla ja hiljentyä sen äärelle, mikä elämässäni on merkityksellistä ja tärkeää.

Juuri nyt se on perhe, rakkaus ja loma.

Nää tyypit, pelkkää lovee

Mitä sitten kuuluu alkavaan lomaani ja kesääni? Tänä kesänä tulen viettämään aikaa kotona. Nautin hitaista aamuista. Kellottomuudesta. Omasta ajasta. Ajasta yhdessä mieheni ja poikien kanssa. Kesälomamatkasta, joka sopivasti irroittaa arjesta. Ystävistä, joiden kanssa haluan nostaa kesän maljan.

Niin ja aion myös lukea. Kirjahyllyssä on monenmonta ihanuutta, jotka vain odottavat käsiini pääsyä. Riippumatto onkin jo viritetty ja aurinkokin näyttää paistavan. Arvaat varmaan mitä teen seuraavaksi?

Ihanaa kesää ja lomaa!

Kesän lapset Suvi ja Tapu

P.S. Työn äärelle palaan 7.8.2017

2017-11-06T17:55:00+00:00 27.06.2017|Yleinen|